Onko epäonnistumisen peikko pelotellut sinua?

Oletko epäonnistumisen peikko pelotellut sinua? Kun Halloween-juhlat on juhlittu, on aika kohdata elämän todelliset peikot.
 
Täytyy myöntää, että epäonnistumisen pelko on ollut kuin pelottava hirviö sänkyni alla. Olen vahvasti kuullut kutsumukseni, mutta se on johtanut minut vähemmän kuljetulle tielle. Olen kokenut sen haastavaksi ajoittain, jopa yksinäiseksi... Mutta haluan kertoa sinulle vastoittain tapahtuneen tapauksen, joka toi uskallusta jatkaa tielläni. Ehkäpä se auttaa myös sinua eteenpäin polullasi!
 
Osallistuin Bill Barenin ‘Pysäyttämätön’ tapahtumaan. Lounaalle lähtiessä olin täynnä energiaa ja juttelin yritysideoista uuden tuttavan kanssa. Kuten tavallista, kävelin korkeilla korkokengillä, ja kuten ehkä jo arvaatkin matkani yhtäkkiä keskeytyi. Korkoni osui asfaltin halkeamaan ja menetin tasapainoni. Kaaduin ja vasen polveni jymähti ekana maahan. Polveen sattui...
 
Kun nousin kivusta huolimatta ylös, ajattelin että "No joo, koko päivän olen yrittänyt aivopestä itseni uskomaan, että olen pysäyttämätön ja sitten pieni halkeama voi laittaa minut polvilleen..."
 
Kävelimme hitaasti takaisin hotellille huolissaan olevan tuttuni kanssa. Halusin vain peittää haavani sillä olin häpeissäni. Onneksi sain ensiaputuotteita hotellin vastaanotosta veriseen polveeni. Kun sain haavan puhdistettua ja laastaroitua, yhtäkkiä tunsin kikatuksen kasvavan sisälläni. Ymmärsin maailmankaikkeuden vitsin tästä tilanteesta!
 
Olin kaatunut jotta yksinkertaisesti voisin nousta uudelleen ja jatkaa matkaani yhtä oppiläksyäi viisaampana! Tajusin, että minun ensimmäinen reaktioni oli ollut häpeä kaatumiseni johdosta, sillä olin omasta mielestäni epäonnistunut! Tämä kuitenkin oli vain oma tuomioni. Olin halunnut olla virheetön, mutta se ei oikeastaan ole edes vaihtoehto elämässä. Tajusin, että olin heti tunnustanut minun tuomioni ja antanut itselleni valtavan annoksen myötätuntoista itselleen anteeksiantoa ja rakkautta! Kaksi vuotta spirituaalisen psykologia opintoja kantavat näin hedelmää!
 
Joskus saatamme kaatua, joskus saatamme tehdä virheitä, mutta tärkeintä on, miten me suhtaudumme itseemme, kun olemme tuossa tilanteessa ... Jos olemme polvillaan, se ei tarkoita sitä, että emme voi jatkaa!
 
Enää en ole häpeissäni polvessa olevaa arpeani - enkä muitakaan arpiani - ne ovat merkkejä siitä että olen jatkanut matkaani. Ne osoittavat uskomattoman kykyni eheytyä! Totta on että matkalla voi sattua pieniä ja isojakin kolhuja, mutta matka jatkuu kohti valoa!
 
Oletko valmis murtamaan itsesi vapaaksi pelosta ja rajoituksista? Jos sinusta tuntuu että olet valmis, niin liity valotyöntekijöille tarkoitettuun ryhmääni Facebookissa jossa saat päivittäistä tukea ja inspiraatiota!
 
On aika loistaa marraskuun pimeyden keskellä!

Pidetään yhteyttä!

Vastaa